banner

 

Omaishoidon sijaisuus

Henkilökohtainen apu | Kotipalvelu | Kotisairaanhoitopalvelut | Omaishoidon sijaisuus | Saunotuspalvelu

Omaishoidon sijaisuuden tarkoitus on järjestää vapaata, tukea ja auttaa jaksamaan omaishoitajaa vaikeassa ja haastavassa työssä. Palvelu on käytettävissä kaikille omaistaan ja läheistään kotona hoitavalle. Avustaja auttaa normaaleissa päivittäisissä toimissa kuten perushoidossa, aterioinnissa, liikkumisessa ja ulkoilussa. Toiveiden mukaan tarjoamme myös virkistystoimintaa.

Omaishoidon lomitus toimii niin, että hoitajamme tulee kotiin hoitamaan läheistänne; tällöin hoidettavan tuttu ja turvallinen ympäristö säilyy ja omaishoitaja voi olla huolettomin mielin. Sijaistusajat vaihtelevat tunneista vuorokausien mittaisiin jaksoihin. Voimme tehdä eri pituisia omaishoidon lomituksia tarpeenne mukaisesti: muutaman tunnin käynnistä aina pitempiaikaisiin ja/tai ympärivuorokautisiin hoitojaksoihin.  Lomituksen ja asiakkaan vaativuuden mukaan meillä on tarjota omaisillenne sekä  henkilökohtaista avustusta että kotisairaanhoitoa.

Meille käy maksuvälineenä palveluseteli. Suunnitellaan yhdessä, mitä voisimme tehdä puolestanne.

Turvaa ja apua arjessa jaksamiseen!